Miten mä muistaisin kirjottaa tänne edes vähän useammin? Nyt tuntuu että kirjottelen lähinnä näyttelyiden jälkeen. Tai itseasiassa onhan siitä todisteena allaolevat kirjotukset... Mut nyttenpä kirjottelen ihan ilman mitään näyttelykuulumisia, tai olihan tossa pariviikkoa takaperin yks mätsäri...

Niin pariviikkoa sitten olin itse ratsastusleirillä Jämsässä. Oli valtavan kivaa, ja mikä vielä mahtavampaa, siellä sattui olemaan yksi pihakoirakin! kävin nimittäin leirillä ratsutila Aramarassa, missä asuu pihakoira Rosa (Yacatis Finlandia Rose). Oli aika suuri järkytys kun leirille saapumispäivänä huomasin siellä pihalla sellasen Rosan näkösen koiran ja rupesin meittimään, että eihän toi nyt voi olla Rosa, mutta olihan se sittenkin. Rosa oli kyllä aivan älyttömän ihana koiruus :>

Ton samaisen viikonaikana oli täällä espoossa yksi mätsäri, jossa Henna (siskoni) kävi Tarun kanssa. Tuloksena oli jälleen se mätsäreistä niin tuttu sininen ilman sijoitusta, mutta mitäpä siitä. Taru ei kuulemani mukaan ollut tuomarin mielestä tarpeeksi iloinen (niin, kukapa olisi kun vettä tulee taivaalta kuin saavista ja kylmäkin oli..) Mutta siihen nähden Taru oli esiintynyt kuulema hienosti. Kävelykin oli sujunut, vaikka normaalisti nurmikentät ovat liiaksikin Tarun mieleen ja kävelykin tapahtuu lähinnä kuono maassa... Mätsäri siis sujui suurimmalta osalta hyvin, mutta matka sitä vastoin ei ihan niin hyvin. Matkalla bussipysäkille kaksi labradoria olivat yrittäneet käydä kiinni Taruun. En tiedä miksi, olin tämän kuultuani kovin kummissani, eivätkös labbikset ole aika rauhallisia yleensä. No kaikki ovat yksilöitä... Tarulle ei kuitenkaan käynyt kuinkaaan.

Niin, noista labbiksista mieleeni muistuivatkin naapurin kultaisetnoutajan, joiden ohittamisesta tarulle on tullut lähinnä mahdoton tehtävä. On todella mukavaa kulkea niiden ohi lenkillä, kun Taru räyhää, haukkuu, murisee, kiskoo ja pomppii minkä kerkeää. Siinä saa hävetä silmät päästään kultaisten noutajien kulkiessa aivan nätisti ohi. Mikään ei ole auttanut, Taru vaistoaa koirat jo kaukaa ja siitä tulee täysin kuuro ja sokea, se ei kuuntele, eikä namikaan kelpaa. Tämä sama toistuu, vaikka koirien ohi ajaisi autolla ja Taru on kyydissä.
Kultaisetnoutajat ovat asuneet naapurissa vasta vähän aikaa, joten vielä on pientä toivoa, että Taru niihin joskus tottuu, tai sitten ei...

Seuraavan kerran meidät voi bongata elokussa Kuopioin kolmipäiväisessä näyttelyssä, sillä sitä ennen ei ole minnekkään ilmottauduttu. Siitä eteenpäin ei ole sitten tietoa näyttelyistä, vaikka suurestihan nuo pk-seudulla olevat näyttelyt houkuttaisivatkin. Niin ja tietysti pihakoirapäivä, jonne olisi ihana päästä uudestaan. Viime kerran kävimme, kun Taru oli ihan pentu...

Viikonloppuna tarkoitus on suunnata jälleen purjeveneellä merelle. Taru osaa olla purjeveneessä ihan rauhallisesti, paitsi että köysien hakkaaminen mastoa yms. vasten, purjeen lepatus, vasta käännökset yms. eivät oikein ole Tarun mieleen. Sen sijaan satamissa oleminen tuntuu olevan oikein hauskaakin puuhaa Tarun mielestä.
Heinäkuuksi lähdemmekin sitten purjehtimaan oikein Ruotsiin asti. Tietysti pitää yrittää tähystellä, jos vaikka pihakoiria sattuisi silmiin ; )

Tähän lisään vielä kuvan Tarusta seisomassa kivellä. Kuva on otettu Lähteelästä, jossa olimme muutama viikko sitten purjehtimassa. Taru tiirailee muuten tuossa hevosia, joilla oli laidun ihan kuvan otto paikan vieressä...