Tänään oli taas näyttelypäivä. Tälläkertaa suuntana oli Helsinki ja Tuomarinkylän vinttikoirakeskus sekä siellä järjestetty kaikkien rotujen näyttely. Paikalle oli ilmoittautunut kokonaista 6 pihakoiraa, joista Taru oli jälleen ainut narttu.
Näyttelypäivä alkoi aikaisella heräämisellä kello 4:30. Junamme lähti kohti Helsinkiä kello 6:22, ja Helsingissä tapahtui vaihto bussiin. Paikan päällä oltiin noin puoli kahdeksalta. Tällä kertaa meillä olikin mukana kunnolla kannustusjoukkoja, sillä mukana olivat eräs tuttu (Tarun kaverin Pessi-koiran omistaja) sekä kaksi naapuria.

Piahkoirat alkoivat urosten pentuluokalla, johon osallistui yksi koira. Sen jälkeen tulivat juniori urokset ja avoimen luokan urokset. Parhaasta uroksesta Tabascosta tulikin muuten valio, joten onnittelut Tabascolle omistajineen. Tarun vuoro tuli pian. Tuomari tutki Tarun pöydällä, katsoi liikkeet ja Taru seisoi vielä vähän. Sitten kehätoimitsija ojensikin jo Hennalle ERI-ruusukkeen ja SERTin sekä kuultuaan, että Tarusta tuli valio antoi hän myös valioruusukkeen. Rotunsa parhaan valinnassa Taru jäi toiseksi, mutta se nyt ei paljon haittaa. Ja menihän se voitto ihan oikeaan osoitteeseen, koska Tabasco on hyvin komea herra =)

Kotiin päästiinkin sitten suunnilleen kello 12. Löysimme kotoa muuten Tarun vanhan arvostelun sen ainoasta pentunäyttelysä piahkoirien Open Show:sta vuodelta 2004. Nyt saattekin kuulla, mitä Tarusta sanottiin noin neljävuotta sitten.

"5kk. Hyvät mittasuhteet, ikäisekseen hyvin tasapainoisesti kehittynyt. Oikealinjainen pää, aavistuksen loiva otsapenger. Kaunis kaula ja ylälinja. Lupaava runko ja rintakehä. Hyvä luusto ja kulmaukset. Kaunis häntä. Hyvät värimerkit ja turkki. Ikäisekseen tasapainoiset liikkeet. Ystävällinen luonne. Esitetään hyvin."

Sen verran voin kertoa, että olin tuolloin 11-vuotias ja minä muuten esitin Tarun. "Ikäisekseen tasapainoiset liikkeet", arvatkaa naurattiko kuulla tämä lause tuon neljän vuoden jälkeen. Taru ei muistaakseni kävellyt hetkeäkään neljällä jalalla ja se veti aivan kamalasti myös "esitetään hyvin" tuntui vähän liioittelulta... Mutta nyt kyllä harmittaa näin jälkikäteen kun Tarun kanssa ei pentuna ja nuorempana käyty lainkaan näyttelyissä.

Kuvia laitan piakkoin Tarun kotisivuille. Myöskin arvostelun lisään sinne. Voisin laittaa tähän kirjoitukseenkin jonkun kuvan, mutta kuvat ovat tällähetkellä toisella koneella.

// Tässä pari kuvaa Tarusta pokaaleiden kanssa.

1887903.jpg

1887905.jpg