Hei taas pitkästä aikaa! Pahoittelen, että ei ole tullut kirjoiteltua tänne, mutta kuten edellisestä kirjoituksesta käy ilmi tietokone oli rikki ja meni vielä toisenkin kerran rikki, mutta hyviäkin uutisia on kuten vaikka se, että isämme asensi koneeseemme toisen käyttöjärjestelmän ja ihmeellisesti kuvat näkyivätkin sillä ja tietenkin otimme varmuuskopiot ja nyt kaikki kuvat ovat turvallisesti tallessa :)

Sitten hieman näyttelyasiaa. Ihan ensiksi haluamme onnitella Ukkoa(Aridgeocrat's Flinke Fredrik) ja omistajia upeasta Hämeenlinnan ryp-sijoituksesta! Sitten Tarun näyttely kuulumisia, vaikka niitä ei sinäänsä olekkaan. Tarulla on huomenna edessä taas näyttely päivä, menemme nimittäin SSKY:n päänäyttelyyn Vantaalle. Sen näyttelyn jälkeen meillä onkin tauko, sillä seuraava näyttely on vasta joulukuussa oleva Voittaja-08.

Taru kävi viime keskiviikkona ensinmäistä kertaa Toko-kurssilla, jossa harjoiteltii katsekontaktia, sivulle tuloa ja hihnakävelyä, jotka kaikki Taru suoritti hyvin. Tokokurssin jälkeen olisi tarkoitus mennä Tarun kanssa agility-kurssille :)

Alhaalla vielä kuva Tarusta uuden puvun kanssa.

2026486.jpg