Viimeviikonloppuna järjestettiin messukeskuksessa jälleen yksi vuoden kohokohdista, Voittaja 2008. Vierailimme näyttelyssä molempina päivinä eli lauantaina ja sunnuntaina. Koska pihakoirien kehä oli vasta sunnuntaina, jäi Taru lauantaiksi kotiin.
Mukaan tarttui monenlaista tavaraa, tosin vähemmän kuin mitä aluksi luulin. Ruokaan ja sisäänpääsymaksuihin meni kuitenkin myös varsin kiitettävästi rahaa, joten varsin säästeliästä ei tuosta viikonlopusta tullut. Hauskaa kuitenkin oli molempina päivinä.


Lauantai kului enemmän tuolla tavarapuolella. Yritimme miettiä mitä kaikkea voisi ostaa Tarulle. Olisihan siellä ollut vaikka mitä, mutta ihan kaikkea ei voi aina saada (ehkä sitten ensikerralla... ;>) Lauantaina emme myöskään katsoneet mitään tiettyjä kehiä, kun ei kenenkään tutun koiraa ollut paikalla (paitsi erään tuttavani kaverin lagotto, mutta saimme tietää sen vasta jälkikäteen). Lauantaina piti lähteä myös aikaisemmin kotiin, kun illalla sunnitelmissa olivat myös tallin pikkujoulut.

Sunnuntai alkoikin aikaisella herätyksellä kello 5:00. Olisimme toki ehkä voineet herätä pikkaisen myöhemmin, mutta parempi aikaisin kuin liian myöhään. Onneksi äiti kuskasi meidät juna-asemalle, niin ei täytynyt kävellä "suurta" matkaa (noin 1km) häkin, koiran, muovikassin ja kahden repun kanssa. Junassa pääsimme hyvin lemmikkiosastolle, onneksi se olikin vielä tässävaiheessa tyhjä. Taru osoitti jälleen hienoa käyttäytymistä, eikä murissut/haukkunut/säheltänyt lainkaan. Olimme näyttelypaikalla joskus hieman ennen kahdeksaa. Armi, Bertta, Inkku ja Arttu olivatkin jo saapuneet omistajiensa kanssa paikalle, joten pystytimme häkkimme heidän häkkiensä vierelle. Pian paikalle saapui myös muita pihakoiria. Ruotsalaisia koira piti tulla jopa 2kpl, mutta harmillisesti toinen heistä (komea veteraani, joka on ollut Suomessa Voittajassa joskus aijemminkin, silloin kun olimme paikalla ilman koiraa) ei tullut.
Jälleen kerran minä kuvasin ja Henna esitti Tarun. Kuvaajana ei ollut ihan helppoa: valaistus oli aika huono ja pihakoiria oli kerrankin paljon (meinasivat kädet puutua). Pyrin kuitenkin saamaan jokaisesta koirasta edes pari hyvää kuvaa.
Urokset tulivat ja menivät ja parhaaksi urokseksi suoriutui komea Tabasco. Narttujen vuoron tullessa alkoi minuakin hermostuttaa. Kuvien laatu varmasti heikkeneekin mitä lähemmäksi valioluokan narttuja päästään. Pian olikin  sitten Tarun vuoro ja ERIhän sieltä tuli. Taru voitti luokkansa ja sijoittui nartuissa kolmanneksi, että hieman meni sivuun se titteli, mutta kuitenkin se meni hienolle ruotsalaiselle koiralle. Ehkä meidän vuoro on sitten ensivuonna :P? Vaikka Taru ei ollutkaan oikeasti Voittaja, on se meille sellainen, kuten varmasti oma koira kaikille. Kehän loputtua pakkasimme tavaramme kiireesti ja veimme Tarun parkkialueelle, mistä äiti ja isä tulivat sen hakemaan. Itse jäimme Hennan kanssa paikalle koko päiväksi. Toisinaan meillä oli hieman tylsää odotellessa, mutta onneksi paikalla oli joitain muitakin tuttujani, joiden kanssa aika sujui nopeasti.
Sunnuntai kului myös shoppaillessa. Mukaan tarttuivat pinkki flexi, luunmuotoinen pinkki lelu sekä pinkki pieni "näyttelyvinku." Osallistuimme myös BIS-koirarodun veikkaukseen. Henna veikkasi lk.collieta ja minä skyenterrieriä.
Kävimme katsomassa isossa salissa ToKo näytöksen, ja hienoa katseltavaa se oli. Tarulla ja minulla ei ehkä ihan ole vastaanvanlaista osaamista, mutta ei se ole niin justiinsa ;> Taru on muuten tajunnut seuraamisen idean hyvin, vaikka oikea asento ja paikka on vähän haussa vielä.
Lisäksi katsoimme junior handler finaalin, ja sekin oli hienoa katseltavaa.

Lopulta koitti sitten päivän kohokohta eli RYP-kehät ja BIS-kehä. Ensimmäisenä olivat kasvattaja kisa ja veteraani kisa. Niitä seurasivat sitten RYP-kehät. Oli hienon näköistä nähdä pihakoirien rotunsaparhaan eli Tabascon kävelevän kehään. Harmillisesti Tabasco ei sijoittunut, mutta ehkä joskus toiste. Kun kaikki ryhmäkilpailut oli käyty läpi, julistettiin vuoden veteraani, vuoden kasvattaja ja vuoden koira. Niitä seurasikin sitten BIS-koiran valinta. Kun lopulta BIS1-sijalle kuulutettiin skyenterrieri, oli minullakin syytä iloita. Olin arvannut rodun oikein, joten saa nähdä miten onni suosii arvonnassa (eiköhän oikein arvanneiden kesuudesta arvota voittajat)

Kuvia tulee myöhemmin ja voin myös lähettää niitä halukkaille! Tällä koneella, jolla kirjoitan ei ole noita kuvia, mutta käyn vielä myöhemmin tänään Hennan koneella lisäämässä niitä tähän kirjoitukseen.

_______________________

Myös arkielämään kuuluu hyvää. Tarun agilityharrastuskin sujuu hyvin. Ensimmäisellä kerralla treenattiin putkea ja keppejä, toisella kertaa olivat vuorossa madallettu puomi, hypyt ja putki. Nyt kolmannella kerralla viime keskiviikkona menimme ensin yksittäisenä A:ta, jonka Taru suoritti hyvin (ei edes kauheasti jännittänyt) ja sitten pieni rata (hyppy-hyppy-putki), jonka Taru meni myös hyvin, tälläkertaa mukana oli myös vauhtia. Lopuksi menimme myös normaalin kokoista puomia, ja sekin meni hyvin Tarulta. Aluksi epäilin, että Taru olisi pelännyt korkeita paikkoja, mutta mitäs vielä! Voin myös tänään ottaa kuvan, kun Taru menee putkea, kun sellainen täältä kotoa löytyy. Laitan senkin kuvan sitten tänne.

Joo, jä tänään loppui vaihteeksi koulukin! Tälläinen 2½-viikon loma on ihan mukava. Kerkeää Tarunkin kanssa touhuamaan vähän enemmän, käymään pidemmillä lenkeillä ja sellaista. Todistukseenikin olen hyvin tyytyväinen. Keskiarvo (9,72) ei huonontunut keväästä, vaikka niin odotinkin, joten minulla on syytäkin olla erittäin iloinen.
Myös kaikki joululahjat on jo melkein saatu, enää 2 lahjaa puuttuu ja lisäksi Tarulle pitäisi hankkia jotain herkkua.