Taas vaihteeksi on tämä kirjoittelu hieman unohtunut. Onhan tässä kuitenkin ollut vaikka mitä, mistä olisi voinut kirjoitella. Suurimpana varmaan Turun näyttely =)
On kuitenkin ollut kaikkea kiirettä. Itselläni on ollut kauheasti kokeita koulussa ja pitäisi vielä yrittää päättää mihin lukioon olen menossa. Tuntuu, että mielummin asuisin vaikka jossain korvessa, niin ei olisi ainakaan liikaa vaihtoehtoja!

Taruhan siis oli tuolla Turussa silloin 25.1. Äidilläni oli samaan aikaan syntymäpäivä, joten olimme kylpylämatkalla Naantalin kylpylässä, kivan lähellä näyttelypaikkaa.
Näyttelyssä sinäänsä ei ollut varmaan mitään kovin erikoista, vaan sitä tuttua odottelua, odottelua ja vielä kerran odottelua. Kehässä Taru oli jälleen hienosti ja tulokseksi ERI1 PN2.

Seuraavana näyttelynä olisi tuo Tampere. Äiti lupasi maksaa osallistumisen, mutta kyyti pitää hommata itse. Mietittiin ensin junaa, mutta selvisi sitten, että pääsemme erään tuttumme kyydillä.

Taru kävi myös eilen lääkärissä. Ei meillä sen kummempaa asiaa sinne ollut kuin rokotukset, mutta samalla tietysti tutkittiin peruskunto. Painoa oli 7,95kg, joka on Tarulle aika keskiverto, tietysti pikkaisen voisi ottaa pois. Korvat, silmät oli ok, ja sydämenkin lääkäri kuunteli. Hyvältä sekin näytti. Sen sijaan hammaskiveä oli vähän turhan paljon ja pieni ientulehduskin :< Ollaanhan me kokeiltu vaikka mitä: Plaque Offia on, puruluita ja liuta erilaisia hammasharjoja. Niiden käyttö ei vaan ole ollut kauhean säännöllistä. Lääkäri kuitenkin suositteli varaamaan ajan hammaskiven poistoon nyt kun tuo ientulehduskin voidaan vielä parantaa. Joskus hiihtoloman jälkeen on sitten tarkoitus mennä sinne putsauttamaan nuo hampaat. Hieman kuitenkin jännittää, kun onhan siinä se nukutus...

Hiihtolomaksi (viikko 8) olemme menossa Lappiin ja Taru on tietysti tulossa mukaan. Odotan innolla tuota matkaa, sillä siellä kerkeää sitten lenkkeillä ihan mukavasti, ja on varmasti toisella tavalla kaunistakin kuin täällä. Eri asia onkin, että miten Taru tarkenee pohjoisen pakkasissa. Tuli tuosta vielä mieleen, että viime viikonloppuna kävimme Joutsassa isovanhempiemme luona. Täytyy kyllä sanoa, että asuisin varmaan siellä maalla mielummin kuin täällä. Vaikka pakkasta oli sellaiset 20 astetta, niin oli siellä kyllä paljon mahtavampi ulkoilla. Ihan vaan sen maiseman takia. Linnut lauloivat, aurinko paistoi, lumihanki, jossa muutamia latuja ja eläinten jälkiä, lumisia puita yms. Taruki nautti ja ei välittänyt lumesta oikeastaan pätkän vertaa kun pääsi haistelemaan uusia hajuja ja kaivelemaan maata.

Käytin muuten tänään sen piahkoirapäiviltä saamani lahjakortin. Ostettiin Roburin Light&Sensitive-ruokaa, 2 rustoa, koulutukseen sopivia nameja, pari purkkiruokaa sekä joku "tikkari" ja puruluu. Osa noista on vähän turhia (esim. tikkari... Tykkääköhän Taru edes siitä), mutta piti saada kaikki sen lahjakortin arvo käytettyä :D
Toivottavasti tuo Robur osoittautuisi nyt hyväksi ruuaksi, kun meillä ei aijemmin ole oikein onnistanut noiden ruokien suhteen. Melkein kaikkeahan Taru söisi, mutta itse en ole ollut ihan tyytyväinen. Mitä ruokia teillä muilla syödään kotona ja mitä mieltä olette niistä?
Olen alkanut harkita joko Orijen, Robur, Mastery, Acana, Arden Grange, Bento Kronen, Solid Gold ja sitten joku luomuruoka DEFU... Onhan tossa vaihtoehtoja, mutta osaa rajoittaa se, ettei noita joitain taida oikein saada hyvin... Noita on kuitenkin kehuttu ja vaikkuttavat ihan hyviltä. Onko muilla kokemuksia näistä, tai jostain paremmista?

Loppuun pari kuvaa Tarusta Naantalin kylpylähotellissa.